PIHAPUUHASTELUA

Viikonloput ovatkin olleet hyvää aikaa pihatöille. On haravoitu ja kalkittu nurmikkoa, on putsattu kukkaruukut kesäkukkia odottamaan ja nosteltu pihakalusteet jo päivänvaloon. Yksi projektini oli suihkulähteemme kesäkuntoon saattaminen. Viime vuoden toukokuussa suihkulähde koki muutoksen nykyiseen ulkoasuunsa ja siitä voit lukea muistinvirkistämiseksi täältä . Kivikkokasvit olivat yhtä lukuunottamatta selvinneet hienosti talven yli ja osa oli kasvanutkin hurjasti. 

Nyt oli kuitenkin aika karsia niitä hieman, jotta eivät valtaa koko alaa itselleen. Suurin työ oli koristekivien nyppimisessä pois. Osa kivistä oli painunut multaan ja valkoiset kivet olivat kellastuneet. 

Kun kaikki kivet oli saatu pois, niin lisäsin uutta multaa ja annoin kasveille lannoitteen. Valkoiset kivetkin sain uudelleen hohtamaan liottamalla niitä hetken kloritevedessä, ne ovat kuin juuri ostetut :) Suihkulähteen kiven jalustan yläosa oli myös maalattava. 



Joku ajattelee ehkä, että hullun hommaa, mutta nyt suihkulähde näyttää taas siltä kuin se olisi juuri laitettu :) Isompi urakka pihalla on kuitenkin vasta tulossa. Pergolamme tulee kokemaan muodonmuutoksen, sillä se saa kunnon katon. Vettä vuotava valokate saa siirtyä ja lisää seinääkin on tulossa, en malta odottaa! Huomenna onkin jo keskiviikko, viettäkäähän mukava päivä!

Kommentit