TAMARA

Mikään ei piristäkään yhtä tehokkaasti arkea, kuin pieni kulttuuripläjäys. Åblogit saivat kutsun Turun kaupunginteatterilta katsomaan Tamara musiikkiteatterinäytelmää. Näytelmä kertoo Tamara Lundin elämästä ja seuraa hänen eri vaiheitaan lapsuudesta lähtien. Näytelmässä on paljon laulua ja tanssia, ja musiikki on poimittu Tamara Lundin tuotannosta. 


Näytelmässä on taitavasti koottu yhteen elämän eri vaiheita ja tarinaa on helppo seurata. Tamaraa esittää kolme eri näyttelijätärtä eri ikävaiheissa. Kaikki esiintyjät ovat todella lahjakkaita ja tarjoavat kyllä koskettavia lauluesityksiä. Jos minä omaisin lauluäänen, joka oli näillä näyttelijöillä, niin en muuta tekisikään kuin laulelisin päivät pitkät! ;)


Itse en ole koskaan erityisemmin seurannut Tamara Lundin elämää, joten minulle näytelmä kertoi paljon uutta. Minua kosketti hänen kokemansa suru rakkaudessa ja sairastuminen. Näytelmä kertoi hienosti myös tunteista ja ajatuksista, joita ihminen varmasti kokee sairastuessaan vakavasti. Pelko, epävarmuus ja lopulta hyväksyminen olivat vahvoja teemoja tarinan kulussa.


Tamara Lundin elämään liittyi myös paljon glamouria ja loistetta, mikä ilmeni upeista puvuista ja koruista. Näitä oli myös nähtävillä teatterin tiloissa. Näytelmähän pyörii tällä hetkellä Logomon hienoissa puitteissa. 



Näytelmän jälkeen kotiin palasi rentoutunut, musiikillisesti ravittu ja muutaman kyyneleenkin tirauttanut naishenkilö :) Suosittelen kyllä tätä kulttuuriannosta kaikille. Hieno elämäntarina ja todella taitava näyttelijäkaarti! Klikkaa TÄSTÄ , niin pääset lukemaan lisää näytelmästä Turun kaupunginteatterin sivuilta. Toimeliasta tiistaita kaikille!

Kommentit

  1. Olen kuullut tästä! Varmaan oli hieno kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno kokemus ja suosittelen kaikille! :)

      Poista

Lähetä kommentti